KANSAINVÄLISEN YHTEISÖN ON OTETTAVA ÄÄRI-ISLAMILAINEN IDEOLOGIA VAKAVASTI


Kristittyjen pyhänä päivänä pääsiäissunnuntaina 21. päivä huhtikuuta yhdeksän ääri-islamilaista terroristia suoritti Sri Lankassa valtavaa tuhoa ja kärsimystä aiheuttaneen pommi-iskujen sarjan, johon on tämänhetkisten tietojen mukaan menehtynyt 350 henkilöä. Kuolleita lapsia on ainakin 45 ja loukkaantuneita on reilu 500 ihmistä. Näitä traagisia iskuja ja monia henkiä vaatineita islamin nimissä tehtyjä iskuja analysoidaan sanoilla syrjäytynyt, mielenvikainen tai rasismin kohteena. Ei pidä kieltää näiden tekijöiden vaikutuksia, mutta samaan aikaan on vastuutonta sulkea silmänsä tosiasioilta. On kuunneltava tekijöitä ja tiedettävä millä perusteella he terrorismia harjoittavat. Totesihan Sri Lankan puolustusministeri Ruwan Wijewardene tiedotustilaisuudessa suuren osan terroristeista tulleen hyväosaisista perheistä ja olleen korkeasti koulutettuja. On väärin kieltää sitä millä tavalla tiukan linjan islamilainen ideologia vaikuttaa ihmisten valintoihin ja siihen lopulliseen päätökseen, jossa on perusteltua räjäyttää itsensä tappaen niin monta ihmistä kuin mahdollista. Terroristeille jumalan nimeen vannominen on tärkeämpää kuin katoava maallinen elämä, sillä paratiisi on ikuinen. Onhan Isis todennut rakastavansa kuolemaa enemmän kuin me elämää.

Äärijärjestö Isis, jonka aikaisempien lähteiden mukaan kerrottiin tulleen kukistetuksi Irakissa ja Syyriassa on ottanut iskun nimiinsä. Jo vuonna 2017 varovaisemmat tarkkailijat varoittelivat edelleen Isisistä. Tarkkaavaisemmat ja lukeneemmat asiantuntijat ja tavalliset rivikansalaiset ymmärtävät, ettei Isis ole nimenomaan se kansainvälisesti tunnistettu maailmanlaajuinen uhka vaan ääri-islamilainen jihadistinen ideologia, jonka pohjana toimii salafismi. Ideologia ja näkemys, jonka mukaan muslimien on seurattava profeetta Mohammadin jalanjälkiä. Hurskaimmat ovat profeetan mukaan juuri ne, jotka elivät profeetan aikana tai muutama sukupolvi hänen jälkeensä. Jihadismin tutkija Atte Kaleva toteaa kirjassaan Jihad ja Terrori, että "kaikkien salafistien yhteinen päämäärä on sama: islamin uskon puhdistaminen kaikesta ulkoisesta ja maallisesta vaikututuksesta sekä uskovien yhteisön, umman, palauttaminen siihen pyhyyden tilaan, jossa se oli profeetan ja hurskaiden esi-isien aikaan." On hyvä tietää, että profeetta Mohammad oli paitsi hengellinen johtaja, myös nopeasti kasvavan muslimiarmeijan sotapäällikkö, joka keräsi joukkoja paettuaan Mekasta Medinaan. Valloitus ja islamin uskon levittäminen myös väkivalloin on uskonnon perustamisesta lähtien ollut keskeinen osa islamin uskoa. Tätä ideologista uskoa ja näkemystä toteutetaan myös nykypäivänä kaikkialla missä viattomia ihmisiä murhataan.

On hyvä muistaa, että maailmalla on paljon maallistuneita reformistisia muslimeja - hyvä niin - mutta valitettavasti itse islam ei ole käynyt reformia läpi kuten kristinusko aikoinaan. Niin kauan kuin islamin usko perustuu vain ja ainoastaan islamin uskon pyhiin lähteisiin Koraaniin ja perimätietoon on meillä ongelma. Tämän ongelman pystyy muslimiyhteisö ratkaisemaan puhdistamalla uskonnon kaikesta väkivallasta ja epäoikeudenmukaisuudesta ja vaatimalla aitoa muutosta. Asiat eivät nimittäin ratkea tosiasioita kieltämällä, sillä ne luovat vain lisää uhreja. Kuten kolumnisti Rajkumar Sabanadesan toteaa: "Muslimeihin jatkossa kohdistuvat vastaiskut tulevat synnyttämään valtavan määrän tulisieluisia jihadisteja - juuri niin kuin terroristit toivoivatkin." Ja sitä ei kukaan hyvä ihminen toivo.